Etusivu > Referenssit > Turvalaitteet ja sähkötekniikka > Pasilan liikenteenohjauskeskus
|

ESKO, Pasilan liikenteenohjauskeskuksen sähkötyöt

Lähtökohta

Vanhat liikenteenohjauskeskukset, muun muassa Helsingin Linnunlaulussa sijaitseva ohjauskeskus, ovat erilaisten korjaus- ja parannustoimenpiteiden jälkeenkin jääneet vanhanaikaisiksi ja teknisesti riittämättömiksi.

Tästä johtuen Pasilan virastotalon A-siipeen rakennettiin uusi ja nykyaikainen liikenteenohjauskeskus, joka on osa RHK:n tavoitetta ohjauksen automatisoinnissa ja keskittämisessä ohjauskeskuksiin.

RHK:n tavoitteena on keskipitkällä aikavälillä, että Suomessa on neljä ohjauskeskusta, yksi niistä on Pasilan liikenteenohjauskeskus. Uusi liikenteenohjauskeskus valvoo ja koordinoi Etelä-Suomen alueen liikenteenohjausta sekä tiedottaa liikennehäiriöistä.

Toteutus

VR Track Oy Sähkö toimi kohteen sähköurakoitsijana, urakkaan sisältyi myös kohteen tietoliikennekaapelointi ja UPS-järjestelmän rakentaminen. Muita urakoita kohteessa samanaikaisesti olivat mm. rakennusurakka ja LVI-urakka sekä muita pienempiä urakoita.

Kohde oli vaativa saneerauskohde, jossa piti rakentaa paljon tekniikkaa pieniin teknisiin tiloihin. Tämän johdosta eri urakoiden yhteensovittaminen vaati erityistä huomiota. Lisäksi rakennusvaiheessa jouduttiin ottamaan huomioon erityiset puhtausvaatimukset, jotka tilojen määrittelyvaiheessa oli otettu ohjelmaan.

Koska kyseessä oli saneerauskohde, tuli urakassa ottaa huomioon muut rakennuksessa toimivat toimistot ja tilat, jotka osaltaan vaikeuttivat toteuttamista osassa tiloista.

Tämäkään kohde ei poikennut muista saneerattavista kohteista, joissa olemassa olevaa tekniikkaa jouduttiin yhdistämään uuteen rakennettavaan tekniikkaan. Saneerauskohteissa suunnitelmat eivät aina täsmää aivan todellisuuden kanssa ja selvitystyötä joudutaan tekemään työmaalla. Kaikista ongelmista huolimatta urakka valmistui sovitussa ajassa ja lopputuloksena ovat hienot, helposti muunneltavat ja nykyaikaiset tilat vuosikymmenille liikenteenohjauksen tarpeisiin.