Etusivu > Referenssit > Suunnittelu > Seinäjoki-Oulu ratahanke
|

Ratahanke Seinäjoki - Oulu asiantuntijapalvelut

Lähtökohta

Seinäjoen ja Oulun välinen rata on Suomen vilkkaimpia ja sekä henkilö- että tavaraliikenteen ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa merkittävästi. Yksiraiteinen, sähköistetty, suojastettu ja kulunvalvonnalla varustettu rataosuus on pituudeltaan n. 335 km. Edellinen perusparannus toteutettiin 60- ja 70-luvuilla ja tällä hetkellä radan kapasiteetti on täydessä käytössä erityisesti yöaikaan. Hankkeen tavoitteena on rataosuuden palvelutason parantaminen turvaamalla toimivat järjestelyt henkilö- ja tavaraliikenteelle pitkälle tulevaisuuteen. Sekä toteutusajassa että siihen kuuluvien töiden määrällä mitaten hanke on maassamme poikkeuksellisen suuri rataprojekti.

Toteutus

Suunnittelu alkoi v. 2004 ja se jatkuu rinnakkain rakentamisen kanssa. Tämän hetken näkemyksen mukaan rakentaminen toteutetaan hankkeen rahoituken niin salliessa vuosien 2008 - 2015 välisenä aikana.

Ratahallintokeskus on tilannut VR Trackilta rautatiesuunnittelun asiantuntijapalvelut. Niihin sisältyvät rata-, geo-, silta- ja ympäristöasioiden asintuntijapalvelu, liikennesuunnittelu, muuta suunnittelua tukevat sähkörata- ja turvalaiteasiantuntijapalvelut sekä työmenetelmien ideointi. Rakennuttajakonsulttina toimii Pöyry CM, joka vastaa suunnitelu-, maastotyö- ja rakentamispalveluiden hankinnasta.

Palvelutason parantaminen nostaa henkilöliikenteen nopeuden välillä Seinäjoki-Kokkola 200 km/h:n (ennen 140 km/h). Nopeudennosto edellyttää kaikkien tasoristeyksien poistoa nopeudennostoalueelta. Rataosan kapasiteetin lisäämiseksi uusia kaksoisraiteita suunnnitelaan välille Etelä-Seinäjoki-Seinäjoki, Seinäjoki-Ruha ja Kokkola-Matkaneva.

Tavaraliikenteen tarpeiden turvaamiseksi akselipaino nostetaan koko Seinäjoki-Oulu -osuudella 25 tonniin (ennen22,5 t). Työhön kuuluvat radan päällys- ja alusrakenteiden uusiminen sekä siltojen ja rumpujen uusimen ja peruskorjaus.

31 liikennepaikkaan tehdään parannuksia ja uusia rakennetaan kaksi kappaletta. VR Trackin toimeksianto koskee kaikkia liikennepaikkoja lukuun ottamatta Seinäjoen, Kokkolan, Ylivieskan ja Oulun liikennepaikkoja. Turvalaitteisiin ja sähköjärjestelmiin tehdään parannusten vaatimat muutokset.

Koska hanke on iso, se on jaettu useisiin pienempiin kokonaisuuksiin. Haasteita löytyy lukuisia. Hyviin tuloksiin pitää päästä kustannustehokkaasti rahoitusraamien puitteissa. Koko rakentaminen tapahtuu nykyisen liikenteen ehdoilla siten, että liikennehaitat minimoidaan. Liikenteen sujuvuuden takaaminen rakennusaikana edellyttää työn vaiheistamista ja uusia innovatiivisia ratkaisuja toteutustavoissa.

Hankkeen aikana on aloitettu erilllisenä suunnittelutyönä rataosuudelta Matkaneva-Ylivieska kaksoisraiteen suunnittelu, jonka asiantuntijapalveluista VR Track myös vastaa. Tälle rataosuudelle kaksoisraiteen tuomat muutokset otetaan huomioon alkuperäisessä Seinäjoki-Oulu toimeksiannossa.