Valtatie 18 Vaasasta Jyväskylään on kulkenut Seinäjoella kokonaisuudessaan
katuverkon kautta. Heikkotasoinen tieosuus, johon sisältyi mm. kaksi rautatien tasoristeystä, aiheutti lukuisia ongelmia. Osuudella sattui vuosittain useita henkilövahinkoihin johtaneita onnettomuuksia, meluhaitat olivat merkittäviä ja
valtatieliikenne ruuhkautui katuverkossa. Uuden Kiikku–Pultra -ohitustien tavoitteena oli parantaa merkittävästi koko alueen liikenneturvallisuutta, lyhentää ja nopeuttaa ajomatkaa valtatiellä sekä vähentää oleellisesti meluhaittoja.
Välille Kiikku–Pultra rakennettiin uusi kaksikaistainen tieyhteys st-urakkana (suunnittele ja toteuta), jossa urakoitsija laatii rakennussuunnitelman
tiesuunnitelman ja tuotevaatimusten pohjalta. Tarjouskilpailun perusteella urakoitsijaksi valittiin VR Track Maa- ja sillanrakentaminen, joka voitti hankkeen urakkahinnan ja laatu-arvioinnin yhteistuloksella.
Tien pääsuunnittelijana toimi VR Trackin Suunnittelu. Rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2007 ja tie valmistui syyskuussa 2009. Maarakennustöiden lisäksi urakkaan kuului kaksi maantiesiltaa sekä rautatie- ja vesistösilta, joiden rakentamisesta vastasi VR Trackin sillanrakentaminen.
Tielinjan maaperä vaihtelee kovasta kalliosta pohjattomaan saveen, joten rakennustöihin sisältyi louhintaa, maanleikkauksia, massanvaihtoja ja massastabilointia. Esimerkiksi Seinäjoen oikaisu-uoman sillan perustukset on paalutettu lähes 30 metriä pitkillä teräsputkipaaluilla. Rakentamisessa leikattujen maamassojen määrä oli n. 250 000 m3 ja kalliota louhittiin 110 000 m3. Louhe käytettiin kokonaisuudessaan tielinjan louhepenkereisiin sekä murskattiin jakaviin ja kantaviin kerroksiin ja käytettiin työn aikana paino-penkereisiin vuoden painuma-ajaksi.
Seinäjoki–Oulu -radan ja ohitustien risteäminen toteutettiin alikulkusiltana, jossa valtatie rakennettiin pohjavesikaukaloon. Suuret pohjavesimäärät ja vilkas junaliikenne tekivät rakentamisesta haasteellisen. Työssä käytettiin käänteistä pohjaveden suojausta. Rakentamisen ajaksi pohjavettä laskettiin 8 metriä tekemällä alueen ympärille syväkaivoja, joista vesi pumpattiin. Työn valmistuttua pohjaveden annettiin palautua normaalitasolle.
Koska uusi tien työ tehtiin valtaosin rakennetussa ympäristössä tai sen välittömässä läheisyydessä, haitat asutukselle ja muille toiminnoille pyrittiin minimoimaan sekä töiden suunnittelulla että toteutustavoilla. Esimerkiksi tiedotustilaisuuksilla ja etukäteisinformaatiolla rakentamisen vaikutukset tien vieressä sijaitsevan raviradan toimintaan saatiin mahdollisimman vähäisiksi.
Myös oikaisu-uomalle rakennettiin hankkeen ajaksi 45 metrin pioneerisilta työmaaliikennettä varten. Näin liikenne saatiin pois Heikkilän kylän asutus-alueelta, millä vältettiin raskaan liikenteen riskit ja meluhaitat asukkaille sekä rasitus kylän tiestölle.
Hanke valmistui asetetussa aikataulussa ja alkuperäistä
kustannusarviota noudattaen.